Elämä voi olla niin kaunista

Herätyskelloni on markiisista siivilöityvä valo. Joskus en aamulla tarkalleen tiedä, missä maassa herään – ja juuri sitä rakastan. Kolmen vuoden ajan asuntoautoni on ollut kotini, jossain meren, vuorten ja seuraavan lämpimän paikan välissä. Päivisin työskentelen etänä (itsenäisesti, joustavasti), iltaisin laitan ruokaa, uin vielä kierroksen tai katson vain, kuinka aurinko katoaa veteen. En etsi "ikuisuutta". Pikemminkin etsin jotakuta, joka lähtisi mukaan hetkeksi – uteliaana, kevyesti pakaten, avoimena mutkikkaille poluille. Jos sopii, jatkamme matkaa. Jos ei, olemme silti viettäneet hyvää aikaa. Kuulostaako tutulta? Kirjoita minulle sitten, minne haluat seuraavaksi mennä.